Miltä maistuu motivaatio? 

Motivaatio

= aikaansaamisen energiaa? Kyllä

= flow-kokemuksia? Kyllä

= intohimoa? Kyllä

= halua jatkaa eteenpäin, vaikka kaikki ei mene kuin Strömsössä? Joo.

= arjen toimivuutta? Mielestäni kyllä.

= oppimisen mahdollisuuksia? Ilman muuta.


Motivoitunut ihminen näyttää ulospäin aikaansaavalta: asiat tulevat tehdyiksi ajallaan, uusia ideoita syntyy ja niitä tulee sparrailtua työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. Hymy on herkässä ja virtaa riittää, merkityksellisyyden kokemuksia on helppo tunnistaa.

Mutta mitä tapahtuu, kun ihmisen motivaatio katoaa? Ensin motivaatiolla on taipumus heiketä. Ihminen on ehkä jo saavuttanut sen, mitä oli aikeissa tehdä tai saada aikaan. Aika on ajanut ohi nykytehtävästä ja oma paikka ei tunnu enää innostavalta. Ulkoiset muutokset ovat joskus omiaan suuntaamaan ajatuksia uuteen ja mielessä saattaa alkaa kyteä toive muutoksesta. Ennen kuin tilanne kehkeytyy pidemmälle, on syytä pysähtyä hetkeksi asettautumaan oman elämänsä kartalle: Mistä olen tullut? Missä olen nyt? Mihin olen matkalla? Tätä momentumia ei kannata hukata vaan tarttua siihen oikopäätä! Tulokset ja kasvu tehdään arjessa ja jos arki alkaa mennä päin prinkkalaa, voimme helposti arvata, mitä tuloksen ja kasvun tekemiselle tapahtuu.

Ihminen ei kuitenkaan elä tyhjiössä vaan erilaisten kulttuurien ja odotusten ympäröimänä. Tapaan työssäni tämän tästä ihmisiä, jotka epäröivät, mihin heidän omat natsansa missäkin asiassa riittävät, millaiset odotukset heihin kohdistuvat ja mitä tapahtuisi, jos he alkaisivat rohkeasti tehdä jotain uudella tavalla. On inhimillistä, puhekielisesti sanottuna normaalia, kokea epävarmuutta työssä. Joskus se on ohimenevää ja liittyy enemmän ihmisen oman polun joihinkin kuoppiin tai kivenmurikoihin. Toisinaan taas on kyse organisaatiokulttuurin vähäisestä psykologisesta turvallisuudesta, mikä jättää ihmisen ilman tukea arjen tärkeissä tilanteissa.

Amy Edmondson analysoi psykologista turvallisuutta ja muotoilee siitä nelikentän: kukaan ei tahdo apatian alueelle (engl. apathy zone), jossa sekä motivaatio että turvallisuuden kokemus ovat alhaiset. Sen sijaan kaikien haaveena on oppimisen alue (engl. learning zone), jossa sekä yksilöä innostava tekeminen että sopiva organisaatiokulttuurin mahdollistama tuki kohtaavat huipussaan. Mikä olisikaan parempaa, kuin saada työskennellä

- arvojensa mukaisten asioiden eteen

- omilla vahvuuksillaan ja

- saada organisaatiolta selkänoja, johon tukeutua ja josta ponnistaa vauhtia ja turvaa?

Ei tule minulle äkkiä mieleen.

Asta Rossin kirjassa Kulttuuristrategia kerrotaan, että ihmisiä ei voi motivoida, vaan ainoastaan innostaa. Naulan kantaan. 


Elina Lillstrang 26.4.2021

Tilaa uusimmat sisällöt sähköpostiisi

Jätä yhteystietosi

The site was created with Mobirise