Hyvinvointi on rohkeutta!

Hyvinvointi

= oireiden puutetta? Kyllä, sitäkin.

= huolettomuutta? Tuskin.

= hallinnantunnetta? Jossain määrin varmasti.

= hyvää fiilistä? Kyllä, sitäkin.

= rohkeutta elää arvojensa mukaista elämää? On! Sitä se on! 


Marko on mukava ihminen. Hän on aina muut huomioiva ja vie asioita eteenpäin hyvällä sykkeellä. Marko hahmottaa kokonaiskuvan ja auttaa muita sen näkemisessä ja oman paikkansa löytämisessä. Markolla on pitkäaikaissairaus, mikä vie hänet aika-ajoin sairauslomalle, joskus nopeastikin. Hän pitää ihmiset ympärillään ajan tasalla mahdollisten pikaisten muutosten varalta. Nukkuminen on sairauden takia hänelle hankalaa: Marko huolehtii siksi erityisesti riittävästä ja laadukkaasta unesta monin tavoin, myös mm. liikkumalla paljon. Markolla on innostavia harrastuksia, joista hän usein mielellään kertoo muillekin. Pari työkaveria on rohkaistunut joskus lähtemään mukaankin. Marko vaikuttaa siltä, että hän elää onnellista elämää ja voi hyvin. Hän on jo oppinut monia kasvun ja hyvinvoinnin taitoja ja hyödyntää niitä elämässään laajalti. 

Hyvinvointi on henkilökohtainen ja kokonaisvaltainen kokemus. Hyvän unen, liikunnan, vuorovaikutuksen ja flow-kokemusten tiedetään liittyvän hyvinvointiin. Kokemus hyvinvoinnista koostuu monista eri asioista ja aina yksilöllisesti. Hyvinvoinnin kokemus myös muuttuu ajan kanssa: opiskeluvuosina pitsa ja leffa olivat parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, ruuhkavuosina virkeänä herääminen uuteen aamuun kuulostaa paljon paremmalta. Joka tapauksessa hyvinvointi koostuu aina monista asioista arjessa. On taito osata ruokkia hyvinvointia lisääviä uniikkeja asioita elämässä. On taito nähdä ja vahvistaa rohkeasti niitä asioita, jotka juuri sinulle tuottavat hyvinvointia.

Hyvinvointi ei ole vain oireettomuutta, hyvää fiilistä tai huolettomuutta vaikka on se niitäkin. Hyvinvointi on turvallisuuden tunnetta ja kokemusta siitä, että elämä kantaa. Hyvinvointi on vaihtelevaa, yksilöllistä ja siihen voi vaikuttaa arjessa pienillä asioilla. Hyvinvointi on enemmän tekemistä kuin oleskelua, kuten filosofi Jari Ehrnrooth on esittänyt.

Jokainen voi oppia itse tekemään hyvinvointia ja rakentamaan itselleen rohkeuden ja kokeilun taitoja, joita tarvitaan hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Menestys on hyvinvoinnin sivutuote: näin on muotoillut formulalääkäri Aki Hintsa. Opetelkaamme siis hyvinvoinnin taitoja! Ehkä opimme seuraavaksi, mitä menestys on.  

Elina Lillstrang 28.4.2021

Tilaa uusimmat sisällöt sähköpostiisi

Jätä yhteystietosi

Built with Mobirise - Get now